tiistai, 15. toukokuuta 2012

Koukussa

Niinhän siinä sitten on melkein käynyt, että olen jäänyt ihan vain pikkiriikkisen koukkuun Pepsi Maxin juomiseen.
Pitänee tässä kai alkaa pikku hiljaa vierottautumaan rakkaasta juomastani.

Koukussa...
Iltapäivällä kävimme jälleen Vanillan kanssa eläinlääkärissä, tosin tällä kertaa vain rokotuksilla.
Vanilla ei olisi millään halunnut, että häntä tutkitaan.
Taisi neiti jollain tavalla muistaa viime kertaisen käynnin, kun piti laittaa kortisonipiikki takamukseen.
Reippaasti Vanilla kuitenkin oli pöydällä tutkittavana.

Eläinlääkäriltä suuntasimme vielä prismaan ruokaostoksilla.
Mukaan tarttui pari laatikkoa vanillan namipusseille ja kammoille.

Laatikkoja.

Laatikot paikoillaan.
Ruokaostoksien jälkeen oli vielä ihan pakko suunnata prisman Hesburgeriin hakemaan kotipakettiin juustoateria.
Nam, oli kyllä hyvää!


Ostettiin muuten kokeeksi Valion proteiinirahkaa ja ihan pakko sanoo et oli kyl ihan h****tin pahaa.
Eli ei kyllä ainakaan mun mielestä kannata ostaa!

Ei,Ei,Ei...

Tänään taas vähän vaihdoi Vanillan lelut toisiin.
Pidän osan leluista laatikossa vaatehuoneessa ja sitten aina joskus vaihtelen niitä takas käyttöön.
Heh,meiltä löytyy varmaan koirienleluja kaksi laatikollista.

Käytössä olevat lelut.

Säilössä olevat lelut.

Nyt lähden lukemaan tänään tullutta Koirat-lehteä.


sunnuntai, 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivä...


Kyllä vähän ärsytti, kun kello soi kahtakymmentä vaille kahdeksan.
Olihan se kuitenkin kiva käydä herättämässä äiti ja antamassa lahja.
Aamupalapöydänkin jaksoin laittaa valmiiksi ennenkuin kävin äidin herättämässä.
Tarjonta aamupalalla oli kylläkin hiukan niukka.

Tosiaan tarjonta oli hyvin niukka.
Tein yhdessä äitin kanssa ton vadelmamoussekakun ja täytyy sanoa, että kyllä on hyvää.
Ohje kakkuun löytyy täältä.

Tänä vuonna annoin äidille lahjaksi valokuvakehyksen, jossa on kuva minusta ja Vanillasta, sillä en todellakaan halua, että joku mun epäonnistunut koulukuva joutuu kehyksiin.
Pakettiin sujautin mukaan myös kipsistä tehdyn mangneetin, jonka tein koulussa.
Kortin tein viime kesänä ottamastani valokuvasta.

Tälläsen lahjapaketin mä sitten äitille annoin.

Tänään mulla oli ensimmäistä kertaa päällä vähän aikaa sitten H&M:ltä tilaamani raitahame.
Hame on kyllä mielestäni aivan nappiostos ja kaiken lisäksi ihanan pirtsakka.

Päivän asu.

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille mammoille!

lauantai, 12. toukokuuta 2012

Eläviä kukkia ja raaka kinkkukiusaus

Tänään päätin heti aamulla,että vaihdan lakanat sängystä ja tuuletan petivaatteet.
No,petivaatteiden tuuletus oli vähällä jäädä huonon ilman takia,mutta onneksi sääkin selkeni päivää kohden mentäessä.
Tietysti jos ei sada,niin sitten on niin helkutin moinen tuuli,että voi pee.
Oli kyllä täkit lentää mihin sattuun pyykkinarulta,vaikka olivat monella pyykkipojilla narussa kiinni.

Aamupäivällä kävimme iskän kanssa puutarhalla hakemassa äitille äitienpäiväkukan eli hortensian.
Otin ihan huvikseen Vanillankin mukaan puutarhalle,mutta tosi neiti sai tyytyä odottamaan autossa sen aikaa,kun me haimme kukan.
Mulla meni kyllä asuvalinta vähän päin pusikkoo..nimittäin laitoin puutarhalle jalkaan tennarit ja collegehousut.
Olisi kyllä kannattanut turvautua kumppareihin ja tuulihousuihin.

Puutarhalta tulon jälkeen tein meille ruuaksi kinkkukiusausta ja salaattia.
Kun otin kiusauksen uunista ulos en hoksannut edes maistaa,että onko ruoka kypsää vaan laitoin heti lautaselleni annoksen ja kun sitten aloin syödä jouduin toteamaan,että kiusaus on vielä ihan raakaa.
Ei auttanut muu kuin laittaa kiusaus takaisin uuniin ja odotella vielä puoli tuntia että pääsee syömään.

Sain myös paketoitua äitin lahjankin ja tehtyä ja tulostettua kortin.
Lahjasta lisää huomenna...

Mun puutarhalla käynti asu.

Äitin hortensia.

Vanilla autoilemassa.

Kinkkukiusauksen ainekset.

Salaatin ainekset paitsi viinirypäleet puuttuu.

Valmis salaatti.

Vielä vähän raaka kinkkukiusaus.

Heh,oli pakko laittaa muumilakanat.
Niin joo käytiinhän me Vanillan kaa tosi pitkällä lenkillä tossa kauheessa tuulessa mikä täällä on!

Tuo "eläviä kukkia" juttu tossa otsikossa tulee siitä,että puutarhan kasvihuoneen ovessa luki: "pidä ovi kiinni etteivät elävät kukat kuole".
Kyllä pikkasen nauratti toi teksti siinä ovessa!



perjantai, 11. toukokuuta 2012

Royal Canin

Tänään on ollut täällä meillä aivan hirveen synkkä ja sateinen päivä.
Käytiin iltapäivällä ruokakaupassa ja eläinkaupassa.
Eläinkauppaan ei olisi kyllä ollut mitään asiaa,mutta bongasin eilen Mustin ja Mirrin kanta-asiakas lehdestä oikein kivan tarjouksen,kun ostaa vähintään 3kg koiranruokaa saa kaupanpäälle 6 pussia koulutusnameja,namipussin,ruokakupin ja 5/10 euron eutusetelin seuraavaa ostoskertaa varten.
Tarjous on vielä huomisen voimassa joten kannattaa käydä hyödyntämässä,jos kiinnostaa.

Tälläisen tuotepakkauksen saimme kaupanpäälle.
Kauppareissu sitten hiukan venähti,kun päätimme vielä käydä lähellä asuvalla tädilläni kahvilla.
Kotiin päästyämme psein Vanillan kaikki kupit,jotka sisältä löysin.

Kupit pesuaineen peitossa.

Leivoin myös vadelmamoussekakkua äitienpäiväksi.
Laitan vaikka huomenna kakusta ohjeen tänne blogin puolelle,kunhan saan kiillepäällisen kakkuun tehtyä.
Kakku on siis tavallaan jonkinlainen hyytelökakku/juustokakku.

Huomenna pitäisi myös tehdä ja paketoida äidin sunnuntainen lahja valmiiksi...
Nyt on kyllä pakko lähtee kattoon tota Suomi-Kanada peliä,sillä alkaa mennä aika jännäksi!

tiistai, 8. toukokuuta 2012

Metsässä

Käytiin tänään kaverini kanssa oikein pitkällä metsälenkillä.
Kuvailin taas pitkästä aikaa Vanillaa metsässä.
Oli kyllä tosi kivaa kuvailla taas tuota meidän neitiä luonnohelmassa!
Innostuin myös pitkästä aikaa muokkailemaan kuvia vähäsen tai oikeastaan en mä muuten niitä kuvia muokannut kuin rajailin vain vähän.
Tässäpä olisi parhaimpia otoksia:






Tänään mulla oli pari kaveria kylässä ja oli kyllä taas aivan mahottoman hauskaa.
Mulla meinaa kyllä olla nyt vähän vatsalihakset kipeinä liiasta nauramisesta.

Nyt lähden katsoman Suomen peliä!

lauantai, 5. toukokuuta 2012

Messuilla

Kävimme tänään Ouluhallissa monimessuilla.
Oikeastaan menimme katselemaan enemmän pihemessujen ulkosaunoja.
Ulkosaunoja messuilta löytyi tasan kaksi kappaletta,joten aika turha reissu sinänsä.
Törmättiin myös yhteen tuttuun,joka oli esittelemässä jotain pitopalvelu jutskaa.

Nam,karkkikulho.

Upeita kakkuja.

Jonkinmoinen esittelypöytä kai?

Lähdettiin sitten jo kahentoista aikaan pois messuilta ja suunnattin Prismaan.
Prismasta etsiskelin ratsastuskenkiä ja chapseja,mutta ei löytynyt oikein sopivia.
Löysin sitten kuitenkin Prismasta tosi kivat lökärit.
Suunnattiin vielä lopuksi Kärkkäisen hevostarvikepuolella.
Onneksi kärkkäiseltä sitten kuitenkin löytyi sopivat jodhpurit,hanskat ja sukat.
Harmi vaan ettei äiti suostunu ostamaan chapseja,joten joudun nyt tilaamaan ne netistä.
Unohdin ihan,että käytiinhän me hakemassa Vanillalle eläinkaupasta lohiöljyä ja muutama luu.
Vanillan öljy ja luut.

Lökärit.

Jodhpurit,jotka näyttävät ihan kauheen likasilta.

Hanskat ja sukat.
Huomenna olisi tarkoitus käydä katsomassa yhden kaverin(?) kissanpentua.

Olen myös miettinyt,että perustaisinko Vanillalle ihan oman blogin johon kirjoittelisin vain kaikkia Vanillaan liittyviä juttuja.
Mitä mieltä ootte olisiko siinä jotain ideaa?


Nyt lähden saunaan ja sen jälkeen varmaan katselen muutamia hyviä ohjelmia koneelta.

Muutoksia

Eilen samalla kun siivosin muutin vähän houneeni järjästystä.
Käännin lasivitriinin kulmittain ja vaihtelin vähän tavaroitten paikkoja.
Tein kirjoituspöydälleni pienen "asetelman".
Laitoin myös valokuvat pöydältä lasivitriiniin.

Laitoin kaikki kynsilakat lasipurkkiin ja asettelin hajuvedet lasilautaselle.

Laitoin westiepehmolelut ylimmälle hyllylle ja vanillan kuvat kahdelle seuraavalle hyllylle.

Sorry tää huono laatu näissä vitriinikuvissa. Valo osu jotenkin suoraan tohon kaappiin.
Pienelläkin muutoksella saa tosi kivasti huoneeseen uutta ilmettä.